Emmä ole päässy nethin kahteen viikkoon!

ANTEEKSI, KUN EMME OLE PÄIVITTÄNEET BLOGIA!! Ei olla siis päästy nettiin kahteen viikkoon. Siinä syy.

Surullinen on tunnelma. Itketty on koko päivä. Tänään muutimme pois Masenosta. Huomenna seikkailu jatkuu kohti Nairobia Suurlähetystön itsenäisyyspäiväjuhliin ja siitä sitten Mombasaan lomalle. Työharjoittelu on siis tehty! WOHOO! Hirveä ikävä tulee ja tuli jo Masenoon. Koti jäi. *sniif* Hirveää tämmönen hyvästely. Ihmiset jäi kans. Mutta onneksi tänne pääsee takasin!

Lahjoitusasiaa: Kiitos paljon niille kaikille, jotka ovat rahasummia meidän kohteellemme, Korandon kylälle, lahjoittaneet. Näillä rahoilla saamme kyläläisille hankittua hyvin maitoa tuottavan vuohen ja hänelle myös poikaystävän. Suurkiitos siis kaikille lahjoittajille!

Viikko on menny kiireisesti. Keskimäärin neljän tunnin yöunilla (siis yössä) on tämä viikko aherrettu eteenpäin. Perjantaina oli viiminen työpaja Saurissa. Se oli siis myös kaikkien aikojen viiminen työpaja. Forumia naisen asemasta ja alkoholismista. Ihanaa on ollut!! Ei voi muuta sanoa. Seuraavana tiedossa loma. JA NE ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLAT!!!! Ai että, me muuten ollaan nätteinä siellä! Aahh!! Meille on tehty niin hienot puvut sinne, että te kaikki suomalaiset pyörrytte kateudesta, ku näette ne. Ja hintakin vain 3.90 euroa!!!! Oijoi.. onpa kiva leuhkia täällä. :)

Eilen matkalla Kisumusta Masenoon bongailtiin huippuhauskoja matatujen nimiä. Tässä muutamia: Martina (eehhehee!), Jemma, Morning Glory (aaahhaaahhahaaa!!!) ja aina niin ihana Gospel Brothers. Tänään vastaan tuli myös Anita (Hirvonen). Haaskaa! Eräs henkilökohtainen suosikkini on myös Shaggy. Itse matkasimme God's Victoryssa bongaillessamme. Maijan henkilökohtainen suosikki on Prince. Ja tuktukesita Flying Dutch.

Perjantaina vietimme läksiäisbileitä. Ruuan ja juoman aliarvioimme onneksi vain vähän.. ööh.. tai siis aika paljon. Juhlat alko seittemältä ja ensmäisen kerran ruokapöytä oli tyhjä puoli yheksältä. Limpparia oli tarjolla kuusi litraa. Ne loppuivat yheksältä. Ei me tajuttu, että kenialaiset nuoret syö ja juo niin paljon. Muuten oli tunnelma katossa ja viikset vinossa. Oli tosi ihanaa! Tansittiin paljon Ukkosmaineen ja Raappanan tahdissa. Meidän kaverit on tosi loistavia! Ikävä tuli niitäki. *sniif*

Nyt mie lopetan. Kohta me tulhan takasin. Heippa! Näemä kohta! Terhveisiä täältä sinne!
-Kaisuli

Perässä vielä blogiteksti päivältä 22.11.2011:

"Saima tänhän kirjeitä!!!! JEE JEE!! Kiitos, äiti Juntunen, äiti Korteniemi-Poikela, Jonna, Heli ja Kirsikka, äiti Markkanen ja Ukko.

Huomenna aiomme viettää turismi-päivän Kisumussa. Mennään kattomaan hippoja ja KisumuMuseoon. Siellä on kuulema kans hirmuna kaikkia kivoja elukoita.

"Aika loppuu kesken ja me jäädään tänne." sanoo Maimi ja minä äännähdän muöntyvästi. Olemme olleet huolissamme siitä jo pitkään, kun tuntuu, ettemme ole kokoeneet mitään. Alle kuukausi Keniaa. Kamalaa. "Me jäädään tänne." vastaan ja ryyppään kahvistani. Yliopiston bussi pyyhältää ohitsemme sateisessa Masenossa. Pian aiomme lähteä sateeseen. Kohteenamme on Post Of Ice. Lähetämme kirjeitä Suomeen. Salama välähtää ja minä säpsähdän todellisuuteen. Maimi on hiljaa vieressäni ja Maija lukee Kokkola-lehden tekstaripalstaa ääneen. Minua naurattaa. Pidättelen nauruani ja yritän keskittyä kirjoittamiseen. Se on hankalaa.
Eilinen oli hieno päivä. Koimme seikkailun! Minä ja Maija. Kaksin. Seikkailukaksoset. Viikkoja, kuukausia sitten, tapasimme Helenin. Helen on nainen. Kenialainen nainen. Helen on orpokotikoulun johtajatar. Hän perusti Vision&Passion -nimisen orpokodin vuonna 1998 noin 20 Kenian orvolle. Tänä päivänä orpokoti on kasvanut kouluksi, joka tarjoaa joka päivä yhden lämpimän ruuan kaikille oppilailleen. Kaikki eivät ole orpoja, mutta kaikki, pienimmätkin, puhuvat hyvin sujuvaa englantia. Kouluja on esikoulusta lukioon. Helen on supernainen. Seikkailuun siis. Olimme kadottaneet Helenin puhelinnumeron. Päätimme silti löytää perille. Saavuimme Kisumuun kello 10.27 ja hyppäsimme TukTukiin. Kuski ei tiennyt takalleen VisPan sijaintia, mutta päätimme silti lähteä etsimään sitä hänen kanssaan. Ajoimme ympäri Kisumun Milimanin aluetta. Tuloksetta. Kunnes tapasimme miehen, joka tiesi paikan ja tunsi Helenin. Onnen kipinä syttyi sydämiimme. Hän selitti paikan olevan kahdentoista kilometrin päässä sen hetkisestä olinpaikastamme ja aioimme silti yrittää. TukTuk ajoi bensa-asemalle. Alkuperäinen kokoonpanomme pieneni puolella, koska kaksi seikkailijaamme joutui töihin. Ninni ja Maimi. He jäivät Kisumuun. Seikkailumme jatkui siis parina. Tai kolmikkona. Jos laskemme kuskinkin mukaan. Tankattuamme uljaan orimme, olimme valmiita matkaan. Lähdimme. Tie oli pitkä, tuulinen ja möykkyinen. Matkalla näimme yhden valkoisen miehen ajavan TukTukia ja yhden tukin tienpäällä poikittain. Kuuden tai kahdeksan kilometrin päästä vastaamme ajoi auto. Etupenkillä istui tutunnäköinen nainen. SE OLI HELEN! "Me löysimme hänet!" huudahdimme Maijan kanssa yhteen ääneen. Helen pyysi meitä nousemaan autoonsa ja saavuimme VisPaan. Paikka oli valtavan hieno! Värikkäitä liukumäkiä ja keinuja, jopa kiipeilytelineitä. iloisia lapsia juoksi meitä vastaan ja tunsimme itsemme hyvin onnellisiksi. Mukanamme meillä oli lastenvaatteita, erään pikkuneidin, Mikaelan, kaksi nallea ja Maijan tekemiä pehmopöllöjä. Jennifer, Riina, Suvi ja Sini saivat oivan kodin onnellisten orpolasten keskuudessa. Laura jäi vielä kotiin. Häntä vielä tarvitsemme. Hän on PowerOwl. Älkää huoliko, kyllä hänellekin hieno koti vielä löydetään. Orpokotikoulussa oli eräs tyttö. Hän nukkui. Otin Mikaelan vanhan nallen ja nostin tytön käsivartta. Hyvin hitaast ja varoen. En hengittänyt. Sydämeni pamppaili. "Entä jos hän herää?" ajattelin. Asetin nallen varovaisesti tytön käsivarren alle ja astuin syrjään. Tehtävä suoritettu.
Helen näytti meille paikkoja. Huoneita oli paljon ja jokaisella orpolapsella oli paikka, missä nukkua. Astuimme luokkahuoneeseen. Se oli täynnä pieniä vaaleanpunapukuisia tyttöjä ja poikia. Kaikki juoksivat luoksemme tervehtimään meitä. Annoimme jokaiselle pehmeän, värikkään eläintarran ja he olivat niistä erittäin innoissaan. Lauloimme heidän kanssan Tsum Tsum Sammakkoa ja Aa-Ram-Sam-Saata. Lapset oppivat laululeikit heti. He ovat hyvin viisaita ja taitavia lapsia. Me opimme heiltä myös uuden laululeikin: Makin Melody In My Heart. Se oli upeaa.
Viimein tuli aika lähdön. Meillä oli vielä paljon tehtävää Kisumussa. Hyvästelimme jokaisen. "Tänne meidän on pakko palata." Sanoin Maijalle ja nyökkäsi myöntyvästi. Helen antoi meille kyydin takaisin Kisumuun ja seikkailumme oli ohi.

Ei muuta.
-Kaisuli"