paluupotretti

se reissu

Tämä on Suomi. On hiljaista. Kun koiran kanssa kulkee rannalla, ei kuulu juuri mitään. Ei näy ketään. Kaupungilla kulkiessa tuntui oudolta, ja tajusin, että ihmisiä on niin vähän. Jouluruuhkakin tuntuu vähäiseltä ihmismäärältä Kenian tungokseen verrattuna. Suomi tuoksuu raikkaalta. Ja värit täällä on erilaiset, vaaleanhaaleat. Pimeä tulee aikaisin, ja tuntuu, että aina on yö. Yöllä näkyy tähdet, ja ne tähdet näkyy myös Keniassa. Vasta makasin selälläni hiekkarannalla ja tuijotin tähtiä. Ja ajattelin, että ne tähdet näkyy Suomessakin.

Ja niin kuin Kaisuli kirjoitti, ihan kuin koko reissu olisi ollut pitkänpitkä uni. On ollut niin muualla, että sitä on vaikea käsittää. No otettiin me sentään jotain valokuvia sieltä!

Joulutähtiä Korandossa!

En osaa vielä sanoa, mitä kaikkea reissussa opin, enkä tiedä, osaanko koskaan sanoakaan. Paljon. Paljon elämän perusjuttuja. Siitä, mikä on tärkeää. Sitä, miten ollaan pelkäämättä. Ystävyydestä. Rakkaudesta. Eriarvoisuudesta ja samanlaisuudesta ja erilaisuudesta. Epäoikeudenmukaisuuden laajuudesta. Siitä, mitä on vapaus. Itsestäni, ja ennen kaikkea itsestäni.
ja siitä mitä on olla onnellinen

ystävyydestä

Tansseista. Niitä on ikävä.

Ammatillisestikin reissu on ollut huikea. Olen saanut kokea ja kokeilla niin paljon. Draaman voima on mieletön. En ollut ennen tajunnut sitä, en ainakaan tässä laajuudessa. Ne kokemukset, joita työssä saimme, kantavat mua pitkälle eteenpäin. Kun joskus mietin, onko sillä mitä teen, merkitystä, muistan kenialaisen naisvangin sanat: "Ennen harjoitetta minulla oli paha olla. Sisälläni oli vihaa ja surua. Harjoitteessa sain purettua tunteet ulos. Nyt minulla pitkästä aikaa on rauhallinen ja tasainen olo." Olen oppinut luottamaan enemmän ja murehtimaan ja stressaamaan vähemmän. Keniassa kaikki (lähes) tuntui mahdolliselta. Rajoja ei ollut. Luotan omaan osaamiseeni paljon, paljon enemmän kuin ennen. Työskentely vieraalla kielellä on ollut jännää. Miten pelottavaa se oli aluksi, ja miten nopeasti siihen tottui. Samoin työskentely tulkin välityksellä!


meijän koulu!


Hera-communityn tunnus. Hera tarkoittaa rakkautta, ja siihen sanaan haluan päättää blogikirjoitukseni ja tämän matkan. Tämä on ollut ihanaa. Kiitos, että olet seuranannut matkaamme! Krismasi njema! Hyvää joulua!

Rakkaus. Hera.

-Liina-Maija

Kaisuli kuittaa Kallosta.

Heippa. Täällä on pimeää. Helsingissä oli vielä pimeämpää. Kallossa on onneksi lunta. Ja ihan sikapaljon vieläpä! Mie olen kipeä. Kiva. Ei (varhman) ole malariaa. Perussuomiflunssa, niinkö oli lähtiessäki. Tämä vain on astetta pahempi. En kuumeile onneksi. Pääsen Titin ja Tinon kans pihalle leikkimhän. Titti oli vastassa kentällä. Ihana yllätys! Niin ja tietty hellu ja äiti ja Juuliska. Ihan kivoja neki...

No mutta. Alethan sitte valmistelhen joulua tässä. Alkakaa teki! Kiitos matkatovereille vielä tuhannennen kerran! Ihan hullun ihanat kolme kuukautta vietettiin yhessä. Vaikka en ees usko, että se on koskhan ollu totta. Kaikki tuntuu vain pitkältä unelta. Samoin tämä Suomi. Hyvin epätodellista kaikki tämä lumi ja pimeys ja ihmisten myrtsinaamat. Vinkki kaikille: hymyilkää vastaantuleville, älkää hoppuilko, liikenne on rauhallista, siinä ei tartte hermostua, OTTAKAA RAUHASSA!!!!

Huippuhyvvää joulua kaikille!!!! Krismasi Njema!

-Kaisuli

Suomessa, kotona

Hei kaikki! Me olemme Suomessa. Matka oli pitkä, mutta meni hyvin. Saavuttiin lentokentälle ja sitten hajaannuttiinkin jo ympäri Suomea. Haastavaa on ollut muistaa, että ihmiset täällä puhuu ja ymmärtää suomea! Täällä Suomessa on tosi outoa. Missä on aurinko? Miksei ihmiset tervehdi kaduilla? Ja onpa täällä puhdasta!

en osaa vielä kirjoittaa enempää. laitetaan kyllä tällä viikolla tänne kuvia, ja kirjoitetaan kokemuksistamme. pysykää siis linjoilla!

viimeinen ilta

viimeinen ilta keniassa. uskomatonta. ihan kuin oltaisiin tultu vasta eilen, ja kuitenkin on tapahtunut valtavasti. on tosi ristiriitaiset fiilikset. sänky täynnä tavaraa pakattavaksi rinkkaan, en tahdo pakata. on kamalaa jättää kenia, mutta toisaalta on jo ikävä kotona olevia. teitä siellä. ollaan kisumussa. tultiin yöbussilla, se pomppi eteenpäin. afrikkalainen perhe nukkui jalat mun sylissä.

mombasa oli hektinen kaupunki, nairobista puhumattakaan. elämä masenossa on ollut niin ihanan rauhallista. mutta mombasassa rannat oli ihania ja aallot suuria ja meri turkoosi ja hiekka valkeaa, ja kyllä, oli kuumaa ja kosteaa. uitiin ja osa meistä muuttui punaiseksi. ninni kasvatti pitkät letit ja maria löysi kamelista kaverin, kaisuli muuttui merenneidoksi ja siitä ravuksi ja mä leikin avaraluontotutkimusretkeilijää snorklatessa. apinat varastivat meidän ruoan mökeistä. jouduttiin erinäisistä syistä vaihtaa majapaikkaa. ekassa paikassa oli lattia hiekkaa ja sängyt hajos alta, tokassa paikassa nukuttiin puumajoissa, ja vikaks mökeissä. seuraavassa kuvakollaasia reissultamme:



läksiäiset


embassyn bailut. hyvää itsenäisyyspäivää! terkkuja myös eritrean presidentille ;)




aarteet



kake ja make aalloissa
-

kuutamo tiwi-beachilla


delfiinejä!

tällä reissulla ollaan muuten luettu AINAKIN seuraavia kirjoja:
paul auster: sattumuksia brooklynissa
david nicholls: one day
tove jansson: muumi-kirjat
piiat (huippusuosittu! aiheutti itkua ja riippuvuutta)
kjell westö:lang (tuhoutui rankkasateessa, jäi siis pahasti kesken, jostain naisesta siinä oli kyse ja pakkomielteestä kai)
henning mankell: eldens hemlighet
eva wahlströmin elämäkerta
paulo coelho: alkemisti

on niin paljon kerrottavaa ja niin vähän sanoja kaiken kuvaamiseen. on niin paljon muistoja, hetkiä, ihmisiä ja paikkoja. niin paljon. me ollaan saatu kokea tämä kaikki.

kiitos.
-maija

aino, wäinö ja jalkapallo

tänään veimme aino ja wäinö-vuohet korandoon. kyläläiset saivat myös vaatteita, kenkiä ja muuta tarpeellista. ja lapset saivat jalkapallon (opettajatar tosin yritti omia sen itselleen...). suuri kiitos siis kaikille lahjoittajille! teitä ajatellaan ja kiitellään korandossa paljon. ihana ystävämme, vuohiasiantuntija-james on lupautunut auttamaan ja opastamaan kyläläisiä ainon ja wäinön hoidossa. aino tosissaan saa vuohivauvan helmikuussa! elämme jännittäviä aikoja. toivotaan, että auski ja wäiski sopeutuvat hyvin uuteen asuinympäristöönsä. kyseessähän on dairy goat, laji, joka tuottaa maitoa jopa litran päivässä. tällä seudulla paikoin jopa lehmää tuottavampi.

tultiin vuohien kaa paikalle


ja sitten ne vuohet luovutettiin! pienempi on wäinö ja isompi on aino

aino poseeraa


ja jalkapallokin luovutettiin. allekirjoittanut ei oo ikinä ollut näin innoissaan jaliksesta!


faith-tyttönen. tää me mielellään napattais mukanamme suomeen!

huomenna vielä lahjoitetaan toinen jalkapallo ja lautapelejä vision &passion-orpokotiin. vielä kerran ero kamano eli iso kiitos teille lahjoittajille!

t. maija

Ollaanpas Mombasassa! Te ette!

Kake ja Make biitsillä. Olemme kuvanneet dokumenttia. Pikkusisarukset voivat päätellä, ketkä dokumentissa näyttelee. Kokoillan elokuva on tulossa keväällä. Make sanoisi että ”hittiainesta”. Valitettavasti nettiyhteys on niin huono, ettei voida ladata dokumenttia tänne. :/ Mutta siis tosiaan, ollaan Mombasassa. Täällä on kuumaa ja kosteaa. Uskokaa pois, mutta laulu kertoo totuuden.

Suurlähetystön bileet 6.12. oli loistavan hienot! Luultiin kyllä, että tarjolla olisi illallinen, mutta löydettiin pelkkiä snackseja. Karjalanpiirakoitakin oli tarjolla, mutta valitettavasti Maken huomio meni Ron Weasleyn jahtaamiseen punaviinilasi kädessä. Jäi siis piirakat maistamatta. Mutta kaakkua oli ja soli hyvvää! Kake maisto. Saatiin myös useita kavereita. Mm. Eritrean presidentti, joka pussaili suulle ja puristeli pyllystä. Myös eräs suurlähettiläs pissasi housuunsa. Osataan sitä täälläkin juhlia, niinku Suomessa! Oltiin muuten aika glamourprinsessojen näkösiä. Tulette olemaan hyvin kateellisia, kun näette kuvat. Voin vaan sanoa. Oli siis hyvin hyvät bileet! Esiinnyttiinkin siellä, by the way. Laulettiin kaksi suomalaista perinteistä laulua. Se oli hauskaa. Siellä oli open stage. Siksi. Yleisö tykkäs. Ja me myös.

Mombasaan tultiin yöjunalla. Odotuksina oli: ykkösluokka, miehet valkoisissa hansikkaissa tarjoilemassa viiniä hytteihin. Totuus: Kuuskytluvun henkinen ykkösluokka. Tupakansavua ja erittäin romanttinen ravintolavaunu. Ei miehiä valkoisissa hansikkaissa. Ei ilmaista viintä. Ravintolassa kyllä tilattiin kaljat. Lopulta niistä tuli lasku. Ninni ja Make osti ehkä kalleimman vesipullon IKINÄ: 200 shillinkiä litrasta. Huh huh! (Selvennykseksi: kaupasta sen saa 40 shillingillä.) Make jätti palan sormestaan yöjunaan. Hän on siis ikuisesti osa Afrikkaa!

Mombasaan saavuttiin aamulla hyvin hyvin pomppuisen matkan jälkeen. Mentiin hienolle hostellille, Beach Afrikalle. Ranta oli kyllä aika kökkö. Samoin majoitustilat: hiekkaa lattialla ja sängyt hajos alle. Ranta oli täynnä kiveä ja puita. Vaihdettiin seuraavana päivänä Stiltsille Diani Beachille. Siellä nukuttiin puumajassa. Se oli tosi hienoa ja romanttista. Allekirjoittanut nukkui puumajan terassilla ja heräsi aamulla auringonnousuun silmissään. I-H-A-N-A-A! Make ja Ninni viettivät romanttista honey moonia mökin sisällä. Siellä ranta oli myös mieletön! Merta jatkui pitkälle, niin ettei näkyny muuta ku merta. Eräs hirmu huono puoli siinä kyllä oli. Kun se oli tosi biletysmesta. Ja sitten siellä näkyi niitä vanhoja valkosia naisia nuorten paikallisten miesten kanssa ja vanhoja valkosia miehiä nuorten paikallisten naisten kanssa. Todella surullinen näky. Kaikista surullisin oli se, kun oli kaksi vanhaa valkoista miestä ja heillä oli mukanaan kaksi länsimaalaista nuorta tyttöä. Kauheaa.

Nyt ollaan Tiwi Beachilla. Twiga Lodgessa. Asutaan mökissä. Neljän hengen mökeissä. Ystävämme Ali liittyy seuraamme kahdeksi seuraavaksi yöksi, koska minun, Maken ja Ninnin huoneessa on yksi ylimääräinen sänky. Hän esitti (omasta mielestään) oudon pyynnön, jos meitä vaan ei häiritse. Että saisiko hän kumartaa mekkaan viidesti päivässä. Sanottiin, että totta kai, eikä aiottu häiriintyä. Mutta oli vähän yllättävä pyyntö kyllä... Mutta siis takasin meidän huippuhienoon rantaamme. Mökki sijaitsee siis ihan rannan vieressä (edellisessä paikassa piti kävellä viis minuuttia rannalle). Täällä ei ole kapakoita tai pubeja lähettyvillä. Rauhallista ja ihanaa. Eilen käytiin snorklaamassa. SE OLI IHAN HUIPPUSIKASIISTIÄ!!!! Nähtiin hirmu paljon hienoja kaloja, joita näkee Suomessa akvaarioissa. Ja koralleja ja vaikka mitä! Hengailtiin keski-ikäisen turistiryhmän kanssa. He olivat saksalaisia ja ranskalaisia. Erittäin loistavaa seuraa! :D Maija sai hirveän hepulin yhestä ärsyttävästä, maailman ärsyttävimmästä ranskalaisesta turistimiehestä. Hän joutuin kuuntelemaan klassista musiikkia kasettisoittimesta rauhoittuakseen, koska hänen vaimonsa nolasi itsensä hulluttelemalla veneessä. Heidän kanssaan tehtiin myös eksoottinen kylävierailu. Siis herranjumala! Me ollaan vierailtu kylissä koko reissu ja sitten jotkut hel***in turistit maksaa siitä, että ne menee kylään ja on niin hyviä rikkaita länsimaalaisia, kun antavat lapsille karkkia. Kamalaa. Ihmiset siellä näytti siltä, että tulkaahan nyt pihalle näyttäytymän, miten Afrikassa eletään, kun turistit tulee katsomaan. Oijoi....

Eilisilta vietettiin nuotionääressä laulelemassa. Ihana tunnelma. Pimeä meri, kuunsilta, nuotio, savu, ihmiset. Rakkaus! Ei uskois, että joulu on jo ens viikolla. Ei sitä täällä usko. Ei sitten yhtään. Nyt on kesä eikä joulu!

Ei kai tähän muuta mahu. Tai mahtuu, muttei ole muuta tapahtunu. Tai on, mutta eikhän tässä ole jo tarpheksi tekstiä.

Heippa! TJ 5.
-Kaisuli

kuvia

nairobi on hektinen ja meluisa. meilla on jo nyt ikava masenoa, tuota rauhallista lintukotoamme.

tallainen oli meidan tori!



tallaista kuvispajaa pidettiin korandon kylajuhlassa. kiitos kynalahjoituksista!

lopputulos



meidan ompelimo! pamela ja philip. ollaan tyollistetty koko ompelimo hurjalla tilausmaarallamme.

maijan kuulumiset

jatimme jaahyvaiset masenolle. pakkasin kiireella ja itkin taysilla. asunnosta 65 on tullut koti, ja ei ole oikein jattaa kotiaan. eika ystavia, joista on tullut toinen perhe. kaksi kuukautta ja kaksi viikkoa on hurjan lyhyt aika, miten vahan siina ehtiikaan. ja toisaalta miten paljon! miten paljon olen oppinut ja kasvanut. ja miten onnellinen olen ollut. ma olen ollut niin onnellinen taalla, onnellinen ja vapaa. nauranut ja laulanut ja tanssinut. en edes tiennyt, etta niin onnellinen voi olla. olen nukkunut hyvin ja nahnyt kauniita unia. ehka syyna on ollut myos kirsikan lahjoittama onnenriipus, joka roikkui sangyn ylapuolella, ja karkoitti pahat unet. tai ikkunan takana kilkattavat sammakot, joiden ihmeellinen aani on suosikkiaaneni taalla.

viimeinen viikko oli superkiireinen ja seka uni etta ruoka jaivat vahaisiksi. ja se on ollut ainoa viikko taalla, kun olen tuntenut stressia. kun pitaisi ehtia kahteen paikkaan saman paivan aikana. stressi ei sovi tanne, ei sovi mulle. enaa. ja se stressittomyys taalla on ollut ihanaa.

sunnutaina ennen masenosta lahtoa kaytiin kakamegan sademetsassa, mina, kaisuli, james ja giovanna. loysimme sisaiset tarzanimme kiipeillessamme liaaneissa!se vihreys, korkeat puut, raikas ja kostea ilma, onnelliset, hyppivat apinat - reissu oli vallan ihana. mulla soi kylla koko ajan paassa ismo alangon ekstaasiin. siina kun lauletaan sademetsasta (ehka vahan eri merkityksessa toki...!).

me olemme nairobissa, viihtyisassa hostellissa. mukanamme on suomalaisia sairaanhoitaja- ja restonomiopiskelijoita seka saksalaisvahvistus christina. huomenna puetaan juhlamekot ja korkokengat ja juhlistetaan itsenaisyytta suurlahetystossa. henkilokohtaisesti olen pettynyt, jos tarjolla ei ole karjalanpiirakoita.

matka nairobiin oli aika kamala. taalla ollaan, kaikki kunnossa ja ehjina, ei hataa, mutta ajettiin kolari matkalla. yksityismatatuumme tormasi takaapain toinen auto, kun se ei huomannut tiella olevaa hidastetta. tormaysaani oli kamala, ja tormayksen voima. osa meista kolautti paansa, mutta kukaan ei pahasti. itselleni ei kay nyt kuinkaan, saikahdin vaan paljon. toisen auton kuski puri kieleensa, mutta kovin pahasti ei kaynyt hanellekaan. suuri onni onnettomuudessa siis. saikahdin kylla kunnolla, mutta onneksi ollaan keskenaan purettu tapahtunutta paljon. liikennehan taalla on kaoottista, ja tiet huonoja. odoteltiin keskella kenialaista maaseutua toista autoa, ja muutaman tunnin jalkeen paastiin jatkamaan matkaa. nyt on jo ihan rauhallinen olo.

edessa on siis juhlat nairobissa ja rantaloma mombasassa. luvataan olla varovaisia, mutta samalla nauttia naista viikoista. ja mombasan auringosta! nairobissa on nimittain viileaa... kaisuli on ostanut uuden matkalaukun, kun tuliaiset ei enaa mahtuneet rinkkaan! ma yritan mahduttaa. paljon, paljon rakkaita terveisia kaikille! ja erityisesti synttarisankari-helille - mun puhelin ei lahettanyt viesteja vaikka yritin!
halauksia!
<3: liina-maija

Emmä ole päässy nethin kahteen viikkoon!

ANTEEKSI, KUN EMME OLE PÄIVITTÄNEET BLOGIA!! Ei olla siis päästy nettiin kahteen viikkoon. Siinä syy.

Surullinen on tunnelma. Itketty on koko päivä. Tänään muutimme pois Masenosta. Huomenna seikkailu jatkuu kohti Nairobia Suurlähetystön itsenäisyyspäiväjuhliin ja siitä sitten Mombasaan lomalle. Työharjoittelu on siis tehty! WOHOO! Hirveä ikävä tulee ja tuli jo Masenoon. Koti jäi. *sniif* Hirveää tämmönen hyvästely. Ihmiset jäi kans. Mutta onneksi tänne pääsee takasin!

Lahjoitusasiaa: Kiitos paljon niille kaikille, jotka ovat rahasummia meidän kohteellemme, Korandon kylälle, lahjoittaneet. Näillä rahoilla saamme kyläläisille hankittua hyvin maitoa tuottavan vuohen ja hänelle myös poikaystävän. Suurkiitos siis kaikille lahjoittajille!

Viikko on menny kiireisesti. Keskimäärin neljän tunnin yöunilla (siis yössä) on tämä viikko aherrettu eteenpäin. Perjantaina oli viiminen työpaja Saurissa. Se oli siis myös kaikkien aikojen viiminen työpaja. Forumia naisen asemasta ja alkoholismista. Ihanaa on ollut!! Ei voi muuta sanoa. Seuraavana tiedossa loma. JA NE ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLAT!!!! Ai että, me muuten ollaan nätteinä siellä! Aahh!! Meille on tehty niin hienot puvut sinne, että te kaikki suomalaiset pyörrytte kateudesta, ku näette ne. Ja hintakin vain 3.90 euroa!!!! Oijoi.. onpa kiva leuhkia täällä. :)

Eilen matkalla Kisumusta Masenoon bongailtiin huippuhauskoja matatujen nimiä. Tässä muutamia: Martina (eehhehee!), Jemma, Morning Glory (aaahhaaahhahaaa!!!) ja aina niin ihana Gospel Brothers. Tänään vastaan tuli myös Anita (Hirvonen). Haaskaa! Eräs henkilökohtainen suosikkini on myös Shaggy. Itse matkasimme God's Victoryssa bongaillessamme. Maijan henkilökohtainen suosikki on Prince. Ja tuktukesita Flying Dutch.

Perjantaina vietimme läksiäisbileitä. Ruuan ja juoman aliarvioimme onneksi vain vähän.. ööh.. tai siis aika paljon. Juhlat alko seittemältä ja ensmäisen kerran ruokapöytä oli tyhjä puoli yheksältä. Limpparia oli tarjolla kuusi litraa. Ne loppuivat yheksältä. Ei me tajuttu, että kenialaiset nuoret syö ja juo niin paljon. Muuten oli tunnelma katossa ja viikset vinossa. Oli tosi ihanaa! Tansittiin paljon Ukkosmaineen ja Raappanan tahdissa. Meidän kaverit on tosi loistavia! Ikävä tuli niitäki. *sniif*

Nyt mie lopetan. Kohta me tulhan takasin. Heippa! Näemä kohta! Terhveisiä täältä sinne!
-Kaisuli

Perässä vielä blogiteksti päivältä 22.11.2011:

"Saima tänhän kirjeitä!!!! JEE JEE!! Kiitos, äiti Juntunen, äiti Korteniemi-Poikela, Jonna, Heli ja Kirsikka, äiti Markkanen ja Ukko.

Huomenna aiomme viettää turismi-päivän Kisumussa. Mennään kattomaan hippoja ja KisumuMuseoon. Siellä on kuulema kans hirmuna kaikkia kivoja elukoita.

"Aika loppuu kesken ja me jäädään tänne." sanoo Maimi ja minä äännähdän muöntyvästi. Olemme olleet huolissamme siitä jo pitkään, kun tuntuu, ettemme ole kokoeneet mitään. Alle kuukausi Keniaa. Kamalaa. "Me jäädään tänne." vastaan ja ryyppään kahvistani. Yliopiston bussi pyyhältää ohitsemme sateisessa Masenossa. Pian aiomme lähteä sateeseen. Kohteenamme on Post Of Ice. Lähetämme kirjeitä Suomeen. Salama välähtää ja minä säpsähdän todellisuuteen. Maimi on hiljaa vieressäni ja Maija lukee Kokkola-lehden tekstaripalstaa ääneen. Minua naurattaa. Pidättelen nauruani ja yritän keskittyä kirjoittamiseen. Se on hankalaa.
Eilinen oli hieno päivä. Koimme seikkailun! Minä ja Maija. Kaksin. Seikkailukaksoset. Viikkoja, kuukausia sitten, tapasimme Helenin. Helen on nainen. Kenialainen nainen. Helen on orpokotikoulun johtajatar. Hän perusti Vision&Passion -nimisen orpokodin vuonna 1998 noin 20 Kenian orvolle. Tänä päivänä orpokoti on kasvanut kouluksi, joka tarjoaa joka päivä yhden lämpimän ruuan kaikille oppilailleen. Kaikki eivät ole orpoja, mutta kaikki, pienimmätkin, puhuvat hyvin sujuvaa englantia. Kouluja on esikoulusta lukioon. Helen on supernainen. Seikkailuun siis. Olimme kadottaneet Helenin puhelinnumeron. Päätimme silti löytää perille. Saavuimme Kisumuun kello 10.27 ja hyppäsimme TukTukiin. Kuski ei tiennyt takalleen VisPan sijaintia, mutta päätimme silti lähteä etsimään sitä hänen kanssaan. Ajoimme ympäri Kisumun Milimanin aluetta. Tuloksetta. Kunnes tapasimme miehen, joka tiesi paikan ja tunsi Helenin. Onnen kipinä syttyi sydämiimme. Hän selitti paikan olevan kahdentoista kilometrin päässä sen hetkisestä olinpaikastamme ja aioimme silti yrittää. TukTuk ajoi bensa-asemalle. Alkuperäinen kokoonpanomme pieneni puolella, koska kaksi seikkailijaamme joutui töihin. Ninni ja Maimi. He jäivät Kisumuun. Seikkailumme jatkui siis parina. Tai kolmikkona. Jos laskemme kuskinkin mukaan. Tankattuamme uljaan orimme, olimme valmiita matkaan. Lähdimme. Tie oli pitkä, tuulinen ja möykkyinen. Matkalla näimme yhden valkoisen miehen ajavan TukTukia ja yhden tukin tienpäällä poikittain. Kuuden tai kahdeksan kilometrin päästä vastaamme ajoi auto. Etupenkillä istui tutunnäköinen nainen. SE OLI HELEN! "Me löysimme hänet!" huudahdimme Maijan kanssa yhteen ääneen. Helen pyysi meitä nousemaan autoonsa ja saavuimme VisPaan. Paikka oli valtavan hieno! Värikkäitä liukumäkiä ja keinuja, jopa kiipeilytelineitä. iloisia lapsia juoksi meitä vastaan ja tunsimme itsemme hyvin onnellisiksi. Mukanamme meillä oli lastenvaatteita, erään pikkuneidin, Mikaelan, kaksi nallea ja Maijan tekemiä pehmopöllöjä. Jennifer, Riina, Suvi ja Sini saivat oivan kodin onnellisten orpolasten keskuudessa. Laura jäi vielä kotiin. Häntä vielä tarvitsemme. Hän on PowerOwl. Älkää huoliko, kyllä hänellekin hieno koti vielä löydetään. Orpokotikoulussa oli eräs tyttö. Hän nukkui. Otin Mikaelan vanhan nallen ja nostin tytön käsivartta. Hyvin hitaast ja varoen. En hengittänyt. Sydämeni pamppaili. "Entä jos hän herää?" ajattelin. Asetin nallen varovaisesti tytön käsivarren alle ja astuin syrjään. Tehtävä suoritettu.
Helen näytti meille paikkoja. Huoneita oli paljon ja jokaisella orpolapsella oli paikka, missä nukkua. Astuimme luokkahuoneeseen. Se oli täynnä pieniä vaaleanpunapukuisia tyttöjä ja poikia. Kaikki juoksivat luoksemme tervehtimään meitä. Annoimme jokaiselle pehmeän, värikkään eläintarran ja he olivat niistä erittäin innoissaan. Lauloimme heidän kanssan Tsum Tsum Sammakkoa ja Aa-Ram-Sam-Saata. Lapset oppivat laululeikit heti. He ovat hyvin viisaita ja taitavia lapsia. Me opimme heiltä myös uuden laululeikin: Makin Melody In My Heart. Se oli upeaa.
Viimein tuli aika lähdön. Meillä oli vielä paljon tehtävää Kisumussa. Hyvästelimme jokaisen. "Tänne meidän on pakko palata." Sanoin Maijalle ja nyökkäsi myöntyvästi. Helen antoi meille kyydin takaisin Kisumuun ja seikkailumme oli ohi.

Ei muuta.
-Kaisuli"